Passihevoseni 1/5

Hepo ilman lempinimeä

Sympaattinen ja huumorintajuinen?
2011 syntynyt merkitön ruunikko ruunapoika Founding Father.

Saamieni tietojen mukaan tämä poju on Huntertonissa kasvanut, samaan aikaan siellä olen ollut siis tämän herrasmiehen alun kanssa. Ehkä käsitellytkin kengittäjien käynnin yhteydessä?

Hauskoja yhteensattumia tällaiset, jotka aina tuovat sitä 'omaa juttuaan' orastavaan ystävyyssuhteeseen hevosen kanssa.

Rakennekukkanen eikä mikään liitokavio, jolla korkeutta luultavasti noin 160cm.
Tämä hevonen ei ulkonäöllisesti miellytä minua kovinkaan paljoa, mutta on luonteeltaan ja ilmeeltään hyvin lempeä ja mukava.

Tämä hevonen kuitenkin muistuttaa kovin paljon minulle edelleen rakasta Total Masterya, joka myös alkuun oli ruma ankanpoikanen, josta en kovinkaan pitänyt. Mutta mitä pidemmälle mentiin, sen tärkeämmäksi ja komeammaksi se hupsu otus muuttui!

Ehkä tämä ruuna tarvitsee myös kunnon puunaamista ja aikaa. Luonteeltaankin niin samanoloinen Masteryn kanssa, että minulla on tästä erittäin hyvä tunne.

Kaikista viidestä passihevosesta Founding Father on ehdottomasti hömelöin ja leikkisin sekä kömpelöin otus. Päivieni piristäjä.

Kaikkea pitää kokeilla, vähän ehkä maistellakin ja lopulta kovasti järkyttyä kun joudun kovemmin ilmaisemaan, ettei esimerkiksi se kärpästeippien maistelu ole hyvästä harjailun ja hoidon aikana...
Kompastellaan omiin jalkoihin ja ihmetellään lisää.

Hieman aina jännittää ja ulos mennessä ei meinaa pysyä karvapöksyt jalassa vaan pitää kirjaimellisesti loikkia sinne tänne minun ympärilläni ja önistä samaan aikaan.
Töitä tehdessä yrittää loppuun asti, välillä hieman vastaan pullikoiden - teini?
Hieman vasen takanen jätättää ja liike näyttää ja tuntuu epäpuhtaalta. Tämä katoaa, tai ainakin helpottaa, aina kun saadaan poika vaan liikkeelle ja seisominen jää mahdollisimman vähälle.
Kummasti tarhassa juostessa ei tuo epäpuhtaus nouse esille vaan sitä ollaan kuin paremmankin luokan ravurit ja rodeohevoset...

Jos ei ravurina tule toimimaan niin varmasti kyllä ratsuna. Olen tätä ruunaa ratsastellut ja ilo on aina yhteinen kun huomataan, että oppiminen on nopeaa ja työskentely mielekästä. Hän tarjosi minulle sievää laukannostoa käynnistä ympyrällä, kun pyysin vain muutamaa ravi-käynti siirtymää.

Passihevoset -sarja

Tällä hetkellä minulla on siis 5 passihevosta. 2 ruunaa ja 3 tammaa;

r. Hevonen, jolla ei ole lempinimeä
t. Duppel
t. Banana
t. Essi
r. Töhö

Sunnuntaipäivä töissä

Alkuun olin ”meh” –fiiliksellä.
Kuka nyt oikeasti olisi innoissaan 13 päivän työputkesta? En ainakaan minä. 

Mutta nyt näin työpäivän jälkeen voin todeta, ettei se niin ”meh” ollutkaan. Oikeastaan ”jeah”.
Olen työpari Linnéan, tämän ruotsalaistytön kanssa. Teemme siis yhdessä iltaruokinnat ja sunnuntait, ”jottei minun tarvitse työskennellä junttien kanssa”. .. :D

Täytyy sanoa, että tämä päivä oli ehkä paras työpäivä tähän mennessä. Aloitimme lähempänä puoli kahdeksaa – kahdeksaa ja silti olimme kahdestaan siivonneet karsinat klo 11 mennessä. Siivoamisen lisäksi olimme vaihtaneet vedet karsinoihin, laittaneet ruoat valmiiksi sekä tarhanneet hevosia niin, että kaikki tarhat olivat täynnä päivän, lisäksi vielä tuli vaihdettua muutamaa hevosta päivän aikana.
Ei huonompi suoritus sanoisin.

Sunnuntait yksinkertaisesti menevät niin, että osa tulee sisälle ja osa menee ulos – osa jää ulos. Ulkona olevien määrä riippuu tietty siitä, keitä edellisenä päivänä on ulos yöksi jätetty.
Sitten siivotaan, laitetaan ruoat ja vedet valmiiksi.
Hevoset otetaan sisälle, tarhanneiden pintelit vaihdetaan kääreisiin, tarkistetaan ja täytetään vedet ja lakaistaan käytävä.
Tämän jälkeen seuraava asia onkin sitten iltaruokinta.

Helppoa ja nopeaa – ainakin meille oli.

Iltapäivällä kävimme Linnéan kanssa syömässä ja kaupassa, sillä tittirii – jääkaappini oli tyhjä!
Takaisin saapuessamme saatiin heti ekstraohjelmaa, sillä nykyisin ulkokarsinassa asuva Brain Wave oli saanut jonkin todellisen aivopierun ja päättänyt tulla ovesta läpi. (ovella en tarkoita konkreettista karsinan ovea, vaan hieman toisenlaista ratkaisua - otan kuvan myöhemmin)

Täyttä tohinaa siis. Minä lähdin kipittämään farmin ”portille” vahtiin, ettei hevonen pääse juoksemaan tielle. Ilman haavereita selvittiin, kun hevonen oli juossut tarhojen ”taakse” ja sieltä se sitten saatiin lopulta kiinni. Eli minä patsastelin ja tähyilin portilta, josko hevosta näkyisi jossain…


Ja totta kai tästä puhuttiin juuri päivällä, miten toimitaan kun hevonen on irti jne... Oli samassa yhteydessä puhetta, että ulkopuolisen korvaan varmaan kuulostaa sille kuin täällä olisi kolmas maailmansota menossa. Tosiasiassa silloin, kun hevonen on irti, ainut tapa kommunikoida toisten kanssa on huutaminen.  Sen verran iso tila kyseessä kuitenkin…

Nyt kello lähenee jo puolta yhdeksää ja olen kuolemanväsynyt, joten aion käydä nukkumaan ja todeta, että passihepo-postaus on tulossa. Nykyisin passeja 5 kpl, eli yksi uusi kaveri löytyy listoilta. Kuvia ollaan tulossa ottamaan, joten vaikka teksti ilmestyisi – ilman kuvia ette jää. ;)

Kuulumisia

Hurrr... Tänään oli ensimmäinen päivä kun alkoi tuntui syksyltä... :/
On tuullut vilakasti ja lämpötila kiikkunut siinä 15 plusasteen pinnassa... Harmi, sillä itse olisin mielelläni vielä nauttinut kesähelteistä! ;)

Tuntuu kuitenkin ihan hullulta, että olen ollut täällä kohta jo kuukauden!
Varsinaista koti-ikävää ei ole, pidän ihmisistä ja hevosista täällä niin paljon etten ole edes ehtinyt ajatella asiaa! Kuitenkin ikävöin ihmisiä kotona ts. perhettä, parasta ystävää sekä muita hyviä ystäviä, kavereita...

Tilalla eletään aika hektistä aikaa. Kanadan sekä Lexingtonin huutokaupat lähestyvät. Varmasti melko suuri osa tämän hetkisistä hevosista myydään, jotta tilalle voidaan ostaa uusia vuosikkaita. Tämän hetkinen joukkio on hyvin eritasoisia yksilöitä täynnä. Muutama parempi löytyy ja sitten niitä mukana rämpijöitä, jotka ehkä tarvitsisivat hieman lisää aikaa.

Tiedättekö muuten mikä on pelottavaa?
- Se, että huomaan jo nyt ajattelevani usein englanniksi ja monesti hevosille & koirille puhuessani käytän englantia suomen sijaan... Ja vasta kolmisen viikkoa mennyt.
Ei tuo englanti ihan suoraan hyllyltä tule kun puhuu, jotain sanoja joudun miettimään paljonkin ja pitäisi nyt ryhdistäytyä ja alkaa kertaamaan mm. hevossanastoa.

Alan myös kirjoittamaan teille postauksia tämän hetkisistä passihevosistani, teen sen osissa (=jokainen hepo saa oman postauksensa). Täytyy katsoa miten noita kuvia saan teille näytille, mutta yritetään yritetään... Nyt vielä kun näitä hyviä säitä ja valoa on jäljellä.
Lisäilen vaikka kuvia jälkeenpäin postauksiin, jos ei muuta ja infoan siitä.

Nyt olisi hyvä aika painua sängyn pohjalle lepäilemään ja tekemään vaikka kauppalistaa, sillä huomenna on palkkapäivä ja minulla jääkaappi lähes tyhjä. Saan huomenna siis shekit ja padokkirahat menneiltä viikoilta. ;)
Vielä vähän jännittää mikä on se lopullinen summa...

P.S. pikkutallin kivikossa ja puissa asuu muutama pieni tikutaku! Ne on aivan todela hurmaavia pieniä otuksia, välillä aamuisin jään hetkeksi katselemaan hevosia viedessäni, kun ne istuskelevat kivillä natustamassa jotain... Koskaan ei vain ole se hyvä kamera silloin mukana...

Farmi

Tervetuloa tutustumismatkalle Blair Burgessin ravitallille!
Eli tilalla on kaksi tallirakennusta. Oikeastaan kolme tallia, mutta tätä erillistä tilaa ei lasketa.
Tilaa on 40 hevoselle. Päätallissa on 19 tallipaikkaa + 2 pesupaikkaa. Saman rakennuksen yhteydessä on toimisto, 2 wc:tä sekä kengityspaja, jonka yläkerrassa on varustehuone ja minun luukkuni.
Päätalli jakautuu kahteen erilliseen osioon. Uuteen ja vanhaan puoleen.
Lisäksi meillä on "takapihan puolella" kävelytyskone, sekä 3 siirtotallien tyyppistä rakennusta, joissa on yhteensä 6 karsinaa. Ulkokarsinoiden vieressä kovin kätevästi ovat kuivikkeet. Lantalana toimii traktorin peräkärry kävelytyskoneen vieressä.
Etupuolella on rata ja pieni ratsastuskenttä. Tallin edustalla tilaa kärryille sekä pyykkinarut.

Varsinaisen tallirakennuksen ja ulkotallien lisäksi löyty vielä se toinen mainitsemani tallirakennus. Tässä tallissa ja sen yhteydessä olevissa ulkokarsinoissa asuu yhteensä 4 hevosta. Tähän yhteyteen on rakennettu myös siisti ulkopesupaikka.
Tarhat on rakennettu puusta & metalliverkosta. Näissä jämerissä, mustissa aidoissa pysyy typerämpikin hevonen. Porit ovat isoja metalliportteja, jotka on helppo avata ja sulkea.