Kesäaika

Niin siinä taas kuukausi pyörähti melkoisella hiljaiselolla. Farmilla ei kuitenkaan ole mitään kovinkaan erikoista tapahtunut mistä kirjoittaa.
Lisäksi jatkuvasti saa painia internetongelmien ja väsymyksen kanssa.
Instagrammiin ja facebookiin olen yritellyt silloin tällöin jotain postailla, hieman huonoin tuloksin kuitenkin... Sivupalkista löydät linkit molempiin kanaviin!

Kuulumisiin lyhyesti;
Banana on sairaslomaillut lenssun takia, Mystic Deuce on sairaslomaillut epäpuhtauden takia. Ravurit taas ovat loistaneet, sekä Sequel että Father ovat molemmat hiitanneet hyvin.
Karvanlähtö on alkanut, aurinko lämmittää päivisin ihanasti. Lumipeite on hiljalleen alkanut sulaa ja hevoset päässeet muutamina päivinä jo ihan nakuilemaan tarhaan.
Itsehän vaihteeksi olen ollut hieman puolikuntoinen, niin kyllä moni muukin tallissa - liekö syynä taas lämpötilojen ja ylipäätänsäkin säätilojen vaihtelu...

Viime yönä muuten vaihdettiin kesäaikaan!
Minä tänään sunnuntaiaamuna katsahdin kelloon 7.13 asiasta tietämättömänä. Ajattelin, että olipa kiva nukkua näinkin pitkään kun työrytmissä herään arkisin 5.30. Ulkona kuitenkin oli vielä hassun hämärää, sillä seitsemän aikaa on ihan päivävaloisaa.
No eipä siinä, ajattelin että ehkei olekaan tiedossa aurinkoinen kiva päivä. Rupesin sitten teetä keittelemään vaille yhdeksän ja ihmettelin kuinka voi olla mahdollista että, seinäkello ja mikro, molemmat näyttävät kellon lähestyvän vasta kahdeksaa... Puhelin käteen, kyllä yhdeksän - ei kahdeksan.
Muutaman hetken pohdinta ja valaistuminen - kesäaika?!? Nytkö jo?
Asian tarkistus tietokoneelta ja kyllä vain. Yöllä oli ne kellot siirretty tunnilla eteenpäin... Eli en oikeasti niin paljoa pidempään sitten nukkunutkaan, ilmankos nyt vaivaakin raastava väsymys... Hyvä syy ottaa pienet nokoset. :>



Maaliskuu

No hour of life is wasted that is spent in the saddle.

Vuoden 2013 maaliskuu oli yksi murskaavimpia kuukausia koko vuotena. 
Ylioppilaskirjoitukset pyörivät kovaa vauhtia syöden voimavaroja, ammattikoulun ratsastusnäytöt ja lopputyön deadline alkoivat myös käydä päälle. Hevosien kanssa vietettyjä tunteja oli paljon, niistä suurin osa käytetty selästä käsin. Yhtään hetkeä en vaihtaisi pois, vaikkakin suurin voimavarani Jiivee kyseisenä kuukautena muutti uuteen kotiin. Se tuntui romahduttavalta menetykseltä, josta edelleen olen vihainen itselleni.

Nykyhetkellä elämässäni on kuitenkin toinen, erittäin viihdyttävä läsipäinen herrasmies. 4-vuotias peitsari ori Mystic Deuce. Huumorintajuinen otus, erittäin hauska - mutta hänenkin tulevaisuutensa on hieman vaakalaudalla terveydellisistä syistä. Tulevat viikot näyttävät koetaanko taas luopumisen tuskaa vai selviydytäänkö tällä kertaa. Bananakin on ollut sairaslomalla, joten eipä tämänkään vuotisen maaliskuun alku kovin lupaava ole ollut.
Tällä hetkellä kuitenkin Banana alkaa vaikuttaa taas omaltaitseltään, Founding Father on ollut todella hyvä ja The Sequel myös hyvä. Ehkä tämä maaliskuu vielä kääntyy hyväksi?

Lunta piisaa, mutta niin myös auringon paistetta. Hiljalleen lämpötilat ovat alkaneet kääntyä plussan puolelle, joten ehkä se kevät vielä sieltä tulee meitä ilahduttamaan.

Voittoputki jatkuu

Eilen lauantaina peitsattiin taas Pinot Noirin kanssa Flamboron radalla, 12:ssa lähdössä. Nipinnapin 1. sija kaapattiin taas meidän nimiin. Tämä oli siis kolmas voitto perättäin pikkutytölle. Hoitajana olen erittäin ylpeä hevosesta ja onnellinen, että sen kanssa on nyt näin hyvin onnistuttu. :) Alla tulokset aikoineen yms

12
1-Pinot Noir                2.50   2.20   2.10      2086
3-Havana Drummond                  9.80  10.10       729
9-Michelles Diamond                       3.70       545

$2 DAILY DOUBLE (2-1) paid 10.60, pool 1219
$2 EXACTOR (1-3) paid 38.10, pool 2634
$1 SUPERFECTA (1-3-9-2) paid 209.50, pool 6021
$2 TRIACTOR (1-3-9) paid 152.10, pool 5033

1 MILE, PACE, PURSE $7,400.
FILLIES & MARES - N/W $12000. LIFETIME (W-ALL)
(IF LAST START IN A CLAIMER, MUST BE 1,2,3 OR CLAIMED TO ENTER)
                                                                        Last
Horse               HV PP  1/4    1/2    3/4    Stretch Finish  Time    1/4   Driver       Odds   Trainer
1  Pinot Noir          1  1/1H   1/1H   1/2    1/1     1/NK    2:01.3  31.4  J Drury      0.25*  B Burgess
3  Havana Drummond     3  4/4H   4@/3Q  3@/3Q  3/1T    2/NK    2:01.3  31.1  A Haughan    27.30  C Miller
9  Michelles Diamond   9  5/6    5/5    5@@/4  6/2H    3/T     2:01.4  31.1  Tra Henry    11.95  R Quinn
2  Wildcat Beauty      2  3/3    3/3    4/3H   5/2Q    4/T     2:01.4  31.2  Ja Macdonald 5.60   D Heard
4  Mollys Millionare   4  6/7H   6/6    6/4T   4/2     5/T     2:01.4  31    B Davis Jr   5.60   S Larocque
6  Trickys First(L)    6  2/1H   2/1H   2/2    2/1     6/2     2:02    31.4  A Macdonald  25.70  G Way
5  American Fly        5  7/9    7/7T   7@/5T  7/3     7/3     2:02.1  31.1  M Whelan     18.75  S Doyle
7  Cyndalianne Duc     7  8/10H  9/9H   8/7T   8/5     8/3Q    2:02.1  30.4  Ph Hudon     54.50  Pa Hudon
8  Lookers Destiny     8  9/12   8@/8   9/8    9/8     9/9     2:03.2  32    L Small      29.00  L Small
Time: 29.3, 1:00.2, 1:29.4, 2:01.3 (Temperature: -10, Condition: FT, Variant: 1)

1st  Pinot Noir          (b,f,3 - Armbro Deuce-Pan Yankees-Artsplace)
                         Owner: Karin Olsson Burgess,Milton-Robert B Burgess,Campbellville,ON
2nd  Havana Drummond     (br,m,4 - Santanna Blue Chip-Hawaiian Strings-Western Hanover)
                         Owner: Clayton Roderick Miller,Millgrove,ON
3rd  Michelles Diamond   (b,m,4 - Badlands Hanover-Michelles Gem-Cams Card Shark)
                         Owner: Robert W Quinn-Nancy E Grimble,Newcastle,ON

Helmikuu

Walking with a friend in the dark is better than walking in the light alone

Helmikuussa jo mennään, kamalaa vauhtia nämä päivät ja kuukaudet menee...

Vuonna 2013, helmikuussa: vietettiin penkkarit, valmistauduttiin kovaa kyytiä näyttöjä varten, reenattiin Jiiveetä ja valokuvailtiin & vietettiin laatuaikaa Mariannen kanssa, mm. valokuvaamalla sekä illanistujaisilla. Lisäksi Taitaja2013 semifinaalit, jotka järjestetiin Kuopiossa, poikivat minulle finaalipaikan.

Tapahtumarikas kuukausi, joka on kyllä jäänyt mieleen. Tämän helmikuun avaus ei ainakaan ollut huono Pinotin voitettua oma lähtönsä eilen, ensimmäisenä päivänä.
Nyt kovasti odotellaan lähestyvää kevättä ja kesää.

Hyvä ravireissu

1
5-Pinot Noir                4.00   3.00   2.60       930
3-Whosurbeast                      5.30   4.00       450
6-Suckitupbuttercup                       4.40       216

$2 EXACTOR (5-3) paid 22.60, pool 1667
$1 SUPERFECTA (5-3-6-4) paid 237.45, pool 2073
$2 TRIACTOR (5-3-6) paid 175.10, pool 3039

1 MILE, PACE, PURSE $7,400.
FILLIES & MARES - NW $12,500 LIFETIME (W-ALL)
(IF LAST START IN A CLAIMER, MUST BE 1,2,3 OR CLAIMED TO ENTER)
                                                             Last
Horse             HV PP  1/4   1/2   3/4    Stretch  Finish  Time    1/4  Driver        Odds   Trainer
5   Pinot Noir        4  1/1H  1/H   1/1H   1/1H     1/1T    1:59.3  29.4 J Drury       1.00*  B Burgess
3   Whosurbeast       2  2/1H  3/1H  2/1H   2/1H     2/1T    2:00    30   R Dinning     5.15   R Dinning
6   Suckitupbuttercup 5  4/3H  5/3Q  5/3T   3/2T     3/2Q    2:00    29.2 Ph Hudon      6.45   T Micallef
4   Wildcat Beauty    3  5/5   4@/3  3@/2   4/2T     4/2H    2:00    29.4 Ja Macdonald  3.65   D Heard
8   Lady Valentine    7  6/6H  6/5   6@@/4Q 5/4H     5/4H    2:00.2  29.4 B Davis Jr    9.20   C Mitchell
7   Mollys Millionare 6  7/8   7/5T  7@/4T  6/5      6/6Q    2:00.4  30   J Plante      9.60   S Larocque
1   Lookers Destiny   1  3/2   2@/H  4@/3   7/14Q    7/22    2:04    33.3 L Small       6.45   L Small
2   Mach Force One       SCRATCHED - JUDGES(WEATHER)                                                           
Time: 28.3, 59.4, 1:29.4, 1:59.3 (Temperature: 2, Condition: SN, Variant: 2)

1st  Pinot Noir          (b,f,3 - Armbro Deuce-Pan Yankees-Artsplace)
                         Owner: Karin Olsson Burgess,Milton-Robert B Burgess,Campbellville,ON
2nd  Whosurbeast         (b,m,4 - Whosurboy-Shesabeast-Beastmaster)
                         Owner: Debbie N Dinning,Amherstburg,ON
3rd  Suckitupbuttercup   (b,m,4 - Badlands Hanover-Double Tease-Abercrombie)
                         Owner: Stuart L Bolender,Elora,ON

Niin siinä taas kävi että voitto korjattiin kotiin. :)
Tämä oli minun neljäs voittoni tälle vuodelle, toinen Pinotin kanssa.
'Banana' tasaisen varmasti johti koko mailin matkan raskaalla radalla ja voittikin selvästi. Hoitajaa taas hemmoteltiin!
Tehtiin myös oma ennätys Flamboron radalla; 1:59.3

Kuulin myös, ettei live-lähetys koskaan näyttänyt ensimmäistä lähtöä.. :/