Syysarkea

Olen aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Lopputuloksena keskeneräisiä luonnoksia. Samalla omatunto soimaa, pitäisi kirjoittaa!
Noh, jos tämä aloitus poikisi nyt kokonaisen tekstin koulun alkamisesta tähän päivään.

Koulu pyörähti käyntiin syyskuussa sitten.
Alkuun painin vakavien rahoitusongelmien kanssa, sillä koulun alkaessa eteen tuli monia yllättäviä ja arvokkaita hankintoja. Raha-asiat ovat vielä suurin ongelma, sillä joudun ajamaan paljon ristiin rastiin Lahden lähialueilla.

Raha-asioiden jälkeen alkoi stressata projektihevosten puuttuminen; koulutuksen aikana pitäisi valmentaa kahta hevosta. Minulla oli tiedossa yksi hevonen. Kuin ihmeen kautta löysin ravitallin, jonne pääsin "harjoitteluun", eli pystyn nyt laajaa päiväkirjaa pitämällä korvaamaan sen yhden puuttuvan hevosen. Eli kaikki isoimmat ongelmat on nyt selätetty.

Minulla on ollut selkeä tavoite koulun alusta asti; saada irti niin paljon kuin mahdollista.
Alussa kerrattiin jonkin verran perusasioita mm. ruokinnasta. Kertaamisen jälkeen on alettu syventämään sitä kaikkea jo olemassa olevaa tietoa.

Minuun on suuresti vaikuttanut hevosen rakenteeseen perehtyminen. Kuten koulussakin povattiin ne isoimmat "vau"-efektit ovat vähentyneet. Nyt se suuri musta ori ei ehkä olekaan enää niin mahtava tai se pieni pyöreä poni niin söpö, kun aletaan tutkailemaan jalkojen asentoja, liikkeitä tai rakennevirheiden mukanaan tuomia ongelmia.
Ehkä sen lempihevosen huonot rakennepisteet näyttelyissä olivatkin aiheelliset?

Kaiken oppimisen mukanaan tuoman negaation ja tuskan keskellä on kuitenkin edelleen se ilo, jonka näiden eläinten kanssa työskentelystä saa. Antoisia hetkiä tulee eteen päivittäin. Ehkä se hitusen laiska hevonen onkin seuraavalla hiitillä oikein menevä. Tai se pitkään kipeänä ollut hevonen vihdoin tervehtynyt.

Koulun myötä olen myös päässyt tutustumaan Suomalaiseen Raviurheiluun.
Kaikki on Kanadaan verrattuna hyvin erilaista, jopa outoa. Tavallaan tuntuu kuin olisi tullut vähän ajassa taaksepäin, takaisin niihin pimeisiin ulkokatoksiin valjastelemaan ennen lähtöä. Kanadassa kun tottui lämpimään ja valaistuun tallirakennukseen, jossa hevoset valjastettiin ja hoidettiin.
On paljon varusteita, mitä mielestäni pitäisi hyväksyä myös täällä.

Pohdiskelua ja jaarittelua pystyisi jatkamaan, mutta jos seuraavassa postauksessa palattaisiin Jokimaan varsanäyttelyihin sekä muihin kouluun liittyvään "oheistoimintaan".