Tällä hetkellä työrytmini on; 20 päivää - vapaa - 13 päivää - vapaa.
Nyt on alettu 13 päivän putkea rämpimään läpi ja on pakko sanoa, että eilinen vapaa oli mahtava ja kaivattu olotila. Nukuin pitkään ja hyvin, enkä uhrannut ajatustakaan työkuvioille.
Herkuttelin, skypettelin, hoidin käsiä & kynsiä, söin hyvin ja katselin Vain Elämää -sarjaa internetistä. Ohessa tuli myös siivoiltua..
Mutta miksi meillä on nyt ollut näin tiukkaa?
Syy löytyy yksinkertaisesti siitä, että hevosia on yritetty kilpailuttaa niin paljon kuin mahdollista. (edellisviikolla minulla oli kaksi ravi-iltaa, ke-to ja sitä edeltävällä viikolle kolme, ke-to-pe.) Lähdöt ovat osuneet myöhäisiksi, joten ajoissa nukkumaan meno ei ole ollut vaihtoehto kun kotona ollaan oltu puolenyön maissa.
Edellisviikon sunnuntain, vapaapäiväni, jouduin uhraamaan töille. Tuona sunnuntaina oli Flamborossa huutokauppa, jossa meiltä myytiin 9 hevosta. Yksi yhdeksästä oli minun passini King Of Beasts. Hevosmäärä kutistui 5:stä takaisin 4:ään.
Eli aamulla kaikkien piti saapua töihin normaalisti. 2 jäi tilalle (minä toinen näistä) ja muut lähtivät huutokaupoille auttamaan. Tein siis normaalin sunnuntaipäivän.
Tiukkojen työputkien vastapainoksi on kuitenkin saatu helpompia päiviä töissä ja homma helpottui heti sunnuntain jälkeen, kun nuo huutokaupassa myydyt hevoset olivat lähteneet. Lisäksi ihan työkavereiden kesken keksitään piristettä päiviin.
Tänään minun arkeni helpottui entistä enemmän, kun Double Joy sai lähteä takaisin kotitilalleen. Syytä en tarkemmin tiedä, mutta viimeisimmät ravikeissit ovat hevosen osalta päättyneet surkeasti ts. olemme olleet viimeisiä maalilinjan ylittäneitä.
Asia ei sinänsä sureta, sillä en missään vaiheessa saanut luotua hevoseen minkäänlaista suhdetta. Ja vaikka hevonen nyt lähtikin, aion silti kirjoittaa esittelyn Joysta passihevos -sarjaan.
Tällä hetkellä enää 3 passihevosta.
Kuitenkin, vaikka hevosia on lähtenyt niin lisää on tulossa - nimittäin vuotiaita.
Lexingtonin huutokaupasta seuraavat, joista neljä alimmaista tulivat lähes heti huutokaupan päätyttyä;
Nimeä klikkaamalla videoon.
EASY GLIDER F, B, Glidemaster - Easy Agenda | BLAIR BURGESS, AGENT, Campbellville, ON, CANADA Brittany Farms |
DIXIELAND DREAMS C, B, If I Can Dream - Dixie Dew Bluechip | BLAIR BURGESS, AGENT, Campbellville, ON, CANADA Kentuckiana Farms, Agent |
MUSCLE MISTRESS F, B, Muscle Hill - Lucky Luciana | BLAIR BURGESS, AGENT, Campbellville, ON, CANADA Spring Haven Farm, Agent |
SHIPPEN OUT C, B, Badlands Hanover - Shipps Bikini | BLAIR BURGESS, AGENT, Campbellville, ON, CANADA Winbak Farm |
TAILS C, B, Yankee Glide - Just Like A Dame | BLAIR BURGESS, AGENT, Campbellville, ON, CANADA Hunterton Sales Agency, Inc., Agent |
Olen pääasiassa sivusta seurannut näiden neljän ensimmäisenä saapuneen yksilön opettamista. Ensin vain valjaat päällä karsinassa, sitten muutaman kerran valjaat päällä kävelyä. Tämän jälkeen pari kertaa ohjasajoa ja sitten kärryjen eteen. Näin tiivistettynä.
Tänään maanantaina oreilla ajettiin maili ( 2 kierrosta radalla) ja tammalla puoli mailia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti