Koulutunti 10.4.

Jaloissa tuntuu vielä eilisen päivän tunti!

Aamulla harjoiteltiin luokkivaljastamista, jota käytetään muun muassa rekiajelutuksessa.
Kuitenkin, tänäänkin osallistuin koulutunnille Vaakulla ja opettajana toimi Anne K.
Anne oli oikein mukava, nuori opettaja.

Tunnilla keskityimme istuntaan ja hevosen rentouden hakemiseen. Alkutunti minulla menikin tahtojen väliseen taisteluun - minä halusin että Vaakku myötää niskasta ja Vaakku sanoi, että "minua jännittää niin kamalasti."
Jännittynyt hevonen ja väsynyt ratsastaja, lopputulos?
Erinomainen, taipuisa hevonen, joka haki alas ja tyytyväinen mutta entistä väsyneempi ratsastaja.

Miten?
Anne otti jokaisen ratsukon aina yksi kerrallaan silmän alle ohjattavaksi.
Teimme Vaakun kanssa yksinkertaista myötäämisharjoitusta käynnissä ja ravissa ympyrällä.
Käänsin Vaakun nenää sisälle ja samalla annoin tilaa ulko-ohjalla. Heti kun Vaakku reagoi ja myötäsi minulle edes vähän, niin oli minun vuoroni myödätä ja kiittää hevosta. Alkuun jäin kädellä hieman hitaaksi.
Ravissa tämä samainen harjoitus tuotti aluksi ongelmia ja oikea kierros oli tuskaa. Hevonen kulki jännittyneenä koko kropastaan, jolloin se ei myöskään vastannut enää pohkeeseen muuten kuin kiihdyttämällä...
Noh, samaa kuolaimen kevyttä liikutusta ja taivuttamista jatkettiin ja loppupeleissä Vaakku taas rentoutui ja alkoi vastaamaan.

Samaa työstöä tullaan nyt jatkamaan aina koulu- ja estenäyttöön asti, tavoitteena saada hevonen kulkemaan rentona läpi tunnin ja radan ja vastaamaan apuihin ilman 5 metrin pituista viivettä tai taistelua.
Kissanpäivät 2012, 20.-21.1. , mutta missä menee ratsastajan katse?

1 kommentti:

  1. Vaikuttaa tosi mukavalta blogilta tämäkin - Jään mielenkiinnolla seuraamaan (:

    VastaaPoista